torstai 30. elokuuta 2012

Virkattu vauvan helistin

Kummipoikamme nimpparikahveille vein viemisinä tällaisen hassunkurisen lelun.

Vauvan lelu
Lanka: Novita Tennessee
sininen, harmaa
 DROPS Paris
kirkkaankeltainen (14)
Koukku: 3 1/2 mm

Löysin netistä tällaisen "oikean" vauvalelun, siitäpä idea. Laitoin kulkusen sinisen renkaan sisään, niinpä sain tästä helistimen :)

virkattu vauvalelu

Muuten on ollut taukoa käsitöistä. Olen saanut oikean käteni sellaiseen tulehdustilaan, ettei käsityöt luonnistu. Jospa huomenna uskaltaisi vähän tuota yhtä sukantekelettä taas kokeilla. Ontelokuteen virkkaus on sen verran käsiä rasittavaa, että vielä joutuu odotella sen työstämistä.



Uudelle lukijalle tervetuloa Lankakoriin :)

torstai 16. elokuuta 2012

Kori ontelokuteesta

Minulta tilattiin pyöreä kori matonkuteesta, mitoiks noin 20x20. Tässäpä siis semmoinen.

Kori ontelokuteesta
Koukku: 8 mm
Langanmenekki: 425 g

Olen jo jonkin aikaa aikonut tehdä tuttavuutta näihin matonkuteisiin, joten oiva tilaisuus tuli nyt :)

virkattu kori

Loput kerästä otinkin heti seuraavaan työhön. Siihen palataan myöhemmin, kun saan haettua tätä lisää Pienestä Lankapuodista.




maanantai 13. elokuuta 2012

Virkattu kori pukuhuoneeseen

Vanhempieni rempattu pukuhuone kaipasi säilytyskorin kammalle ja harjalle. Sopivahan löytyi Lankakorista. Novita Hangon värit sopi hyvin merelliseen tunnelmaan, ja niistä syntyi tämä kaunis kori.

Virkattu kori
Lanka: Novita Hanko
luonnonvalkoinen (010)
meleerattu farkku (013)
Koukku: 5 mm
Langanmenekki: 100 g

Tässäpä kuvaa kauniista kokonaisuudesta, johon kori pääsi.


Se oli kuulkaas ensimmäinen työpäivä tänään kesäloman jälkeen. Arki alkoi siis taas tässä huushollissa :)

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Virkattu kuppi

Näin jossaki virkatun kippokuppisen ja päätin kokeillä. Siskon synttärit oli samoihin aikoihin ja niinpä teinkin tämän hänen lahjaan mukaan. Virkkasin kipon kaksinkertaisella langalla ja kiinteillä silmukoilla, oikein jämäkkä tuli.

Virkattu kuppi
Lanka: Novita Tennessee
Koukku: 3 1/2 mm

Itse ajattelin tätä lähinnä esim. kynätelineeksi, tai miksi ei vaikka virkkuukoukuille, kun siskokin tykkää käsillään tehdä. Sisko kuitenkin mietti että ehkä tänne voi sisään laittaa oikean kipon ja käyttää tätä siis mukin päällisenä. Toiminee niinkin.



Aika hauska idea :)

lauantai 11. elokuuta 2012

Raidallinen tyyny

Aiemmin tekemäni jämälankatyyny sai eilen kamun. Tämän tein samaan tapaan, neulottu sileää siis, mutta silmukoita tähän tuli 100.

Neulottu tyyny
Lanka: Novita 7 Veljestä
luonnonvalkoinen (010)
harmaa (043)
keskiharmaa (048)
musta (099)
Pyöröpuikot 80 cm 5,5 mm
Langanmenekki 140 g

Ja ettepä uskokkaan ko muistin punnita tämän, jippijee :) Paitsi nyt alko epäilyttään etteikö tähän enempää mene... Noh täytynee luottaa että laitoin painon oikein ylös. 

Aika kivalta nämä tuossa sohvalla näyttää.

raidalliset tyynyt

perjantai 10. elokuuta 2012

Haaste ja tunnustus

Kiitos Kerttu haasteesta :)

Tässäpä vastaukset kysymyksiin:


1. Mikä on ollut tämän kesän onnistunein/mieluisin käsityösi?
     Taitaa olla tuo meidän olkkarin uusi tyyny.
2. Onko kesällä tullut reissattua, jos on niin missä?
     Kyllä on reissattu: Parikkala, Helsinki, Barcelona.
3. Oletko osallistunut käsityöaiheisiin tapahtumiin/tempauksiin?
     En ole.
4. Oletko oppinut viime aikoina mitään uutta käsitöiden saralla?
     Tein eilen ensimmäiset tuttavuuteni ontelokuteen kanssa. 
     Ei kauhean jännää, mutta vähän erilainen työstää kuin normaalilangat.
5. Mitä käsityön lajia haluaisit vielä oppia?
     Puutyöt kiinnostaisi, en vain vielä ole saanut aikaiseksi aloittaa.
6. Tämän vuoden kohokohta tähän mennessä?
     Tähän vuoteen mahtuu useita. On syntynyt kaksi ihanaa kummipoikaa, 
on vietetty kolmet ihanimmat häät 
     on myös reissaittu mahtava matka Barcelonaan.
7. Mitä muuta harrastat käsitöiden lisäksi?
     Ohjaan lasten liikuntaa sekä käyn kuntosalilla ja jumppailemassa
8. Mikä on varhaisin käsityömuistosi minkä muistat / elämäsi ensimmäinen käsityö?
     Vanhempien varastosta löytyi vast ikään monta lapsena tekemääni käsityötä, ompelusta neulomiseen :)
9. Lempiruokasi?
     Näin kesällä ainakin omasta grillistä valmistuneet herkut, ja tietty uudet potut voikastikeella. 
10. Onko sinulla lemmikkejä?
     Ei ole, siskon koiria saa helliä omienki eestä.
11. Minne haluaisit vielä joskus matkustaa?
     Ainakin New York täytyy nähdä.


Nyt pitäisi heittää uudet kysymykset haastettaville, Jätän tällä kertaa väliin ja paneudun tunnustukseen jonka sain katjainkeriltä jo toukokuussa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)


Kiitos siis tunnustuksesta :)
Lisäsin myös The Versatile Blogger Award-kuvan,
ja nyt kerron 7 satunnaista asiaa itsestäni:

1. Olen viettänyt piiitkän viiden viikon kesäloman,
2. mutta maanantaina on paluu arkeen. Näin se loppuu pitempikin loma.
3. Koko kesän olen tehnyt käsitöitä ja on niitä valmistunutkin.
4. Olen kuitenki huomannut, että talvisin sitä on ahkerampi tällä saralla.
5. Odotan innolla syksyä, on ihan pukea taas kunnolla vaatetta päälle ja sisustaa koti uuteen vuodenaikaan.
6. Täällä on ollut aika ankea kesä. Ilman reissailuja ei aurinkoa ja lämpöä olisi pahemmin näkynyt.
7. Meille tuli eilen uusi tietokone, ei tarvi enää vanhan pöytäkoneen kanssa siis taistella :)

Tulipa asiaa kerrakseen :) Tätäkään en heitä eteenpäin, ihanaiset lukijat saavat halutessaan napata.


Rentouttavaa perjantai-iltaa kaikille.

Barcelona

Tiskirättejä

Jokunen tiskirätti on tullu kesän lomaillessa tehtyä. Tämä kiitoksenä äitille kukkienkastelusta.

neulottu tiskirätti
Lanka: Novita Luxuc Cotton
Puikot: 4 mm, Koukku: 3 1/2 mm

Testasin Novita Hangon pätevyyttä rättiin. Ekan tein oikein ohjeen mukaan.

Neulottu tiskirätti (Novita Kesä 2012)
Lanka: Novita Hanko
meleerattu farkku (013)
Puikot 5,5 mm, koukku 5 mm


Viemisinä siskolle tein samalla ohjeella isomman version.

Neulottu tiskirätti (Novita Kesä 2012)
Lanka: Novita Hanko
meleerattu farkku (013), beige (631)
Puikot 5,5 mm, koukku 5 mm


Ja hyvinhän nämäkin toimii :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...